”Tuntui kuin olisimme tulleet kotiin”

Kati Jaakonen ihastui Haukivuoren mökkiin ensi näkemältä. – Olemme myös olleet ihmeissämme, kuinka hyvän vastaanoton olemme saaneet, Jaakonen totesi hymyillen. Kuva: Jami Jaakonen

Hellapoliisi löysi mökin Haukivuorelta.

Hellapoliisi eli helsinkiläinen Kati Jaakonen perheineen teki mökkikaupat viime viikon torstaina. Oma mökki löytyi Häkkilästä usean vuoden ja satojen katselmuksien jälkeen.

Nyt kuitenkin tärppäsi. Jaakonen kertoo heidän olleen katsomassa toista mökkiä, kun huomasivat Haukivuoren mökin niin sanotusti matkan varrelta.
– Emme ensin meinanneet päästä katsomaan vapaa-ajan asuntoa, koska omistajat olivat siellä. Välittäjä kuitenkin otti pian yhteyttä, että pääsemme sitten tarkastelemaan tonttia. Ihastuimme paikkaan välittömästi ja nyt se on meidän, Jaakonen kertoo puhelimitse istuessaan autossa matkalla omalla kesämökille Haukivuorelle.