Uutiset

Alla näytteitä uutisistamme. Haluatko lukea enemmän siitä mitä Haukivuorella tapahtuu?
Tilaa Haukivuoren Seutu tästä.


Henkireikä harjoittelee jo kesän teatteriesitystä

Liisa Pulliainen pistää näytelmässä Olli Lahden kuriin.

Juhlavuoden näytäntökaudella teatterilaiset hurmaavat komediallisella kappaleella.

VIRPI KONTINEN

Harrastajateatteri Henkireikä tuo taas tänä suvena kesäteatteria kulmakunnalleen. Esitykset jatkuvat viimevuotiseen tapaan Wanhan Sahan kulttuuriklubilla, jonne esisopimus Tiilipiippu ry:n kanssa solmittiin jo viime syksynä. Teatteri Henkireiän puheenjohtaja ja pitkäaikainen näyttelijä Jouko Ritsilä pitää esityspaikkaa erinomaisen hyvänä.
– Tilaa riittää erilaisille näytelmille, ja vanhan sahan tiloihin siivilöityvä aurinko luo tunnelmaa.

Tulevan kesän näytelmänä on Hannu Patamaan käsikirjoittama Remontti, jossa farssi yhdistyy komediaan. Pääaihe on eläkeläisen taloremontti, johon sotkeutuu murtovaras.
Reipasvauhtisen, monien käänteiden ja erilaisten henkilöhahmojen ryydittämän näytelmän ensi-ilta on 27. kesäkuuta. Kaikkiaan esityskertoja on seitsemän.
Henkireiän sihteerin Kari Rämön mukaan suunnitelmissa on, että kahteen näytökseen pääsisi Haukivuoren asemalta tilauskuljetuksella. Aikomuksena on myös kohentaa Sahan pysäköintipaikkojen toimivuutta.
– Uutta tänä vuonna näytöksissä on, että lavaste- ja tekniikkaosuuksilla on omat tiiminvetäjänsä, avaa puolestaan Ritsilä.
Juhlavuutta esityskauteen on odotettavissa tavallista enemmän, sillä Henkireikä täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Remontti on jo teatterin 32. produktio. Tapa, jolla merkkivuotta juhlistetaan, on vielä mietinnän alla.


Esteri Vakkilainen vie Haukivuorta TV-kartalle

Esteri on harvinaisen pirteä ikäihminen, jonka kurkkuun juuttuva pastilli on tehnyt jo monta hauskaa tepposta.

Putous-hahmosta jalostui riemastuttava supersavolainen.

VIRPI KONTINEN

Haukivuorelle pelmahti asumaan viriili ja vetreä ikäihminen, Esteri Vakkilainen. Tieto hänestä on levinnyt Putous-ohjelmassa esiintymisen myötä valtakunnallisesti.
Kolmen jakson jälkeen tiedetään, että Esteri on hevosrakas, porkkanan persiljan kanssa smoothieksi surauttava ja julkisuudesta unelmoiva harrastajateatterilainen.
Sen sijaan marketeista ja epoksin sekä Botoxin eroista hän ei ole ihan ajan tasalla.
– Näin on näkemykset, kuittaa häntä ansiokkaasti esittävä Joonas Kääriäinen, joka Esteriksi muuntuessaan hölpättää savoa.

Haukivuoreen Joonaksen yhdistää lapsuudenkoti, kalvitsalainen maalaistalo, jota asuivat isovanhemmatkin. Sukua on Kalvitsassa edelleen.
– Esterissä näkyy eteläsavolainen asenteeni, Joonas arvioi.
Joonaksen isä Esa Kääriäinen kiittää Esterissä ilmenevää paikallisuutta. Esa tutustui esterimäiseen hahmoon jo pari vuotta sitten. Se näyttäytyi Kaukasus-teatteriryhmän videolla ja näytöksessä Paukkulassa. Joonas kehitteli mummelinsa tilanteessa, jossa Kaukasuksen osuuskuntaan kuvitteellisesti pyrki uusi hahmo.

Esterin tunnistaa muotisuuntauksia kunnioittamattomista releistä. Hihkaisevaan tyyliin puhuja kehittyy jakso kerrallaan, yllätyksittäin.
– Esteri on nyt viritetty versio, 2.0 Esteri. Fysiikka ja ääni pysyvät samoina, mutta hahmo kasvoi pystyväksi yksilöksi, jolle mikään ei tuota ongelmia tai esteitä.
Uteliaisuutta herättää Esterin nyhtämä ostoskärry. Sen salattu sisältö on näyttelijälle loputon aarre. Kärryyn ja leikkisästi lepattavaan hameenhelmaan Joonas sai apua mahtavalta puvustus- ja maskeeraustiimiltä.
Putouksen käsikirjoittajista Pietari Vihula puolestaan sommitteli näkemys-moton Joonaksen kanssa.


Haukivuoren Seudulla alkoi juhlavuosi

Tiina Laurikainen päätoimitti Haukivuoren Seutua sen ensimmäisen vuosikymmenen ajan. Hän on iloinen siitä, että lehdelle löytyi aikanaan jatkaja, ja se ilmestyy yhä.

Vuonna 1998 perustettu lehti saavutti heti ensimmäisinä vuosinaan uskollisen tilaajakunnan.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Nykyisin Tiina Laurikaisena tunnettu ensimmäinen päätoimittaja Tiina Junnilainen vaikuttaa Kuopiossa kiinteistövälitysalalla, ja hän muistelee 25 vuoden takaisia aikoja mielellään.
– Haukivuorelaisille oli erittäin hienoa tehdä lehteä. Lukijat olivat lehden suuntaan aktiivisia ja ilmoittajat uskollisia. Tuntui siltä, että omasta lehdestä oltiin kiitollisia ja sitä arvostettiin.
Lehden syntytarina liittyy silloin vielä toimineen Haukivuoren lukion yrittäjyysprojektiin, jonka yksi tavoite oli saada paikallislehti Haukivuorelle. Tuohon aikaan osa asukkaista luki Länsi-Savoa ja osa Pieksämäen Lehteä.
Laurikainen oli töissä Joroisten Lehdessä ja innostui hankkeesta. Hänellä oli alalta kokemusta, myös kaupunkilehden perustamisesta Varkaudessa.
– Lehden nimeksi piti tulla Haukivuoren Lehti. Nimi vaihdettiin loppumetreillä Haukivuoren Seuduksi, koska levikkialueeseen kuului muutakin kuin Haukivuori, Laurikainen paljastaa.

Vuodet 1998–1999 lehti oli suunnitellusti kerran viikossa ilmestyvä ilmaisjakelu, ja maksulliseksi tilattavaksi lehdeksi siirryttiin vuoden 2000 alusta. Paikallislehden perustaminen oli Tiina Laurikaiselle henkilökohtaisesti valtavan iso kokemus. Laurikainen jatkoi Haukivuoren Seudun tekoa vajaan kymmenen vuoden ajan. Hän on onnellinen siitä, että lehden tarina ei päättynyt siihen.
– Olen ikuisesti kiitollinen Jarno Laatikaiselle, joka nappasi lehtihaasteen itselleen ja otti lehden julkaisun sydämensä asiaksi. Toivotan paljon onnea ja menestystä 25 vuotta täyttävälle Haukivuoren Seudulle ja sen tekijöille.
Haukivuoren Seutu tulee entiselle päätoimittajalle yhä.
– Lehteä on ilo lukea täältä Kuopiostakin käsin. Toivon, että haukivuorelaiset, paikkakunnalta jo pois muuttaneet ja kesäasukkaat tilaavat jatkossakin lehteä. Ja että yritykset ja yhteisöt mainostavat lehdessä ahkerasti.


Kekkoset rakensivat paaleista pirteän sonnin

Minna Kekkonen Hilda-tyttärineen kohensi iloista paalisonniaan.

Juoniston tienoon pellonreunalla on taas hieno eläinhahmo.

VIRPI KONTINEN

Kantatien 72 kulkija ei näe omiaan, vaikka lähellä Lietlahden tienhaaraa vaikuttaisi töröttävän ilomielinen sonni. Sen katse on kohti pohjoista, ja sen hieman lerpahtamaan taipuvainen häntä sojottaa kohti etelää. Liikkumaton ilmestys on vastikään paaleista rakennettu taideteos, jonka päätekijät löytyvät naapurustosta Hiirenmaan tilalta: Kekkosen sisarukset Minna ja Sini. Innokkaina apureina ovat olleet myös Minnan isä Kari Kekkonen ja tytär Hilda.
– Peltotaideteoksissamme pikkusiskoni Sini yleisimmin valitsee ulkonäöllisiä seikkoja. Minä ja isäni mietimme enemmän käytännön toteuttamista, Minna kuvailee.
Hän kertoo, että tekijät seuraavat alkuun, kuinka kukin paaliteos lähtee kestämään pelto-oloissa. Pientä kohentamista voidaan tarvita.
Juoniston paalisonnin etu- ja takapään muodostavat kaksi muovista kuorittua olkipaalia, joita yhdistää tukeva putki. Paalit nostettiin paikalleen traktorilla. Toinen paaleista on uusiokäytössä, ja muutenkin sonnin kokoamisessa on hyödynnetty edullisia kierrätysmateriaaleja. Niitä ovat salaojaputkien pätkät, ämpärit ja kanaverkko.
– Aivan uusia taitavat olla vain nippusiteet, joilla on liitetty paaleihin pienempiä osasia, Minna pohtii.

Aiempia Kekkosten paalitaiteen esiintymiä samalla pellonpientareella ovat olleet teossarjan avannut kana (tuttujen kesken Angry Birds), punertavan muovipintainen Minni Hiiri ja Roosa nauha -kampanjaa tukenut possu.


Jouluna saisi olla lunta, perinteitä ja aikaa lepäämiseen

Ennen joulua nuorisotalolla pelattiin biljarditurnaus. Nuoriso-ohjaaja Mikko Koponen seurasi mittelöihin valmistautumista.

Haukivuoren nuorisotalolle pääsee pyhien välissäkin.

VIRPI KONTINEN

Illansuussa, viikko ennen joulua Haukivuoren nuorisotalolle kerääntyi nuoria verkkaisesti siihen nähden, että useimmiten maanantaisin talolla käy 20–25 ja perjantaisin 40–45 nuorta. Ensimmäiset vapaa-ajan siipeen tulijat olivat poikia. Heillä lähestyvän joulun odotukset olivat selkeitä ja maltillisia.
– Ei ole mitään erikoisia toivomuksia, kolmikko aloitti.
Miettimistauon jälkeen mieleen juolahti kuitenkin jokunen toive.
– Mieluiten lepäilen, kertoi yksi pojista.
– Jos tulisi lunta ja pakkanen lauhtuisi, pääsisin moottorikelkkailemaan kantavammalle hangelle, pohti seuraava.
Mauno Ossi lisäsi odotuksiin sen, että perusjouluperinteet joulukuusineen muistettaisiin. Yhtenäiskoulun ohjelmasta nuoret miehet tiesivät sen verran, että ainakin joulukirkossa käytäisiin.

Nuoriso-ohjaaja Mikko Koponen suunnitteli rauhallista joulua seuranaan oma koiransa. Ohjaajan lapset ovat jo aikuisia, ja heillä on jo omat joulun viettämisen tapansa.
Nuokkua Koponen pitää tänä vuonna auki joulun ja uuden vuoden välipäivinäkin. Suunnitelmissa ei ole ollut varsinaista jouluohjelmaa, vaikka menneinä vuosina on tehty joulukoristeita ja viihdytty joululaulujen parissa. Monet nuorista oleilevat talolla esimerkiksi musiikkivideoita katsellen tai yhdessä pelaillen.
– Koronaepidemian puhjettua ajanvietto on muuttunut. Nykyään monelle tärkeintä on porukassa olo. Riittää, kun vaikka istutaan yhdessä ringissä.
Koponen on tyytyväinen nuorisotilan resursseihin. Käytettävissä olevilla varoilla on tehty esimerkiksi laiteuusintoja ja pikkupurtavien hankintoja. Nuorten innostuksen taiteen tekemiseen hän toisaalta haluaisi kasvavan.

Haastattelupäivän alkuillasta nuorisotalolla valmistauduttiin jo myöhemmin illalla alkavaan biljardikilpailuun. Kahden vuoden koronatauon jälkeiseen kisaan osallistui Haukivuoren omia nuorisotalolaisia.
– Kilpailu on perinne näin joulun alla. Biljardipelien voittaja on se, jolla hermot kestävät, naurattaa Koponen.


Viimeiset kahvit Pitkäaho-seuralle

Vuonna 2004 perustetun Pitkäaho-seuran päättäjäisissä juotiin Aira Jakosen (seisomassa) keittämät kahvit, ja Anja Partti (uunin äärellä) kertoi, mitä puretun yhdistyksen pankkitilille vielä jäi.

Kyläseura sai aikaiseksi kirjan ja monta reissua. Yhdistys päätettiin purkaa joulukuussa.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Hulkonmäentien varrella, Aira Jakosen luona ei olla yhtään pahalla mielellä, vaikka kokoontumisen aihe on vähän haikea.
Pitkäaho-seuran jäljellä olevat aktiivit ovat kerääntyneet koolle lopettamaan yhdistyksen. Se perustettiin 16.5.2004 Teemu Kääriäisen luona, ja nyt seura on tehtävänsä tehnyt.
– Nyt pannaan piste iin päälle, kokousväki sanoo.
Lopettamiseen kannustavat myös pankkitilin pitokulut. Ne ovat tiliä hoitaneen Anja Partin laskelmien mukaan 19 euroa kuukaudessa.
Ettei kaikki menisi vain pankille, viimeiseen kokoukseen on ostettu kaksi isoa voileipäkakkua ja lakkakakku. Aira keittää ja tarjoilee kahvia, ja siinä välissä ottaa itsekin.
Tuvassa on lämmintä, ja kissa Miikkulainen katselee joukkokokousta katonrajasta, keittiökaapin päältä.

Pitkäaho-seura ei ollut perinteisessä mielessä kyläyhdistys. Suurin syy sen perustamiseen oli tuolloin tekeillä olleen Pitkäaho-kirjan kustantaminen. Yhdistysmuoto mahdollisti tukien hakemisen, ja kirjan rahaliikennettä varten saatiin helpommin pankkitili.
Myös Pitkäaho-kirjan synnyinjuuret olivat kansalaisopiston pitämissä perinnepiireissä, jotka tuottivat useista Mikkelin seudun kylistä ansiokkaita historiateoksia.
– Varsinkin Esko Häyrinen muisti paljon asioita, mutta niitä ei laitettu paperille, kahvittelijat harmittelevat.
Toinenkin kirja oli aluillaan, ja siihen oli kerätty jonkin verran aineistoa. Toteutuneen kirjan aktiivinen puuhaaja oli Martta Juuti, joka ei enää jaksa olla toiminnassa mukana.

Kahvipöydässä juttu kääntyy tietysti historiaan. Kylän keskipiste oli Pitkäahon pysäkki Savon radalla. Sieltä haettiin postit itselle ja naapureille. Oili Leppänen luki, kenelle on postia, ja siihen vastattiin ”otetaan”.
– On palvelut parantuneetkin, nyt posti tulee laatikkoon, tuumataan yhdessä.
Muistellaan, kuinka Leon auto hipaisi junaa, ja puskuri rekisterikilpineen löytyi Mikkelin asemalla vaunun rappusiin takertuneena. Yhden hevosen kavio jäi kiinni tasoristeyksen kanteen, mutta juna sai hiljennettyä, ja vain pökkäsi jalan ilman vahinkoja irti.
Puulaanilla pelattiin lentopalloa, tansseissa käytiin Kalvitsan Urheilijoiden talolla.

Vuoden 2006 jäsenluettelon mukaan Pitkäaho-seurassa oli 43 jäsentä. Kirjanteon lisäksi toimintaan kuului reissujen tekemistä, ja pikkujoulut olivat myös perinne.
Niiden kunniaksi Aira Jakonen ottaa esiin paperin, josta hän esittää kokousväelle jouluisia arvoituksia. Tuleepa samalla tämän vuoden pikkujoulut pidetyksi.


Haukivuoren junapysähdyksistä neuvotellaan

Haukivuoren aluejohtokunnan jäsen Eljas Pölhö näytti, miten heikosti vaihtoyhteydet junien ja bussien välillä toimivat.

Eljas Pölhön esitys joukkoliikenteen käyttäjän arjesta keräsi kiitosta.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Junapysähdysten palauttamisesta Haukivuorelle neuvotellaan parhaillaan. Asiasta kerrottiin viime torstaina Mikkelissä pidetyssä keskustan tilaisuudessa, jonka aiheena olivat rautatieliikenteen tulevaisuuden ratkaisut.
– VR:lle on tehty esitys, että junan pitäisi pysähtyä Haukivuorella, kuten se pysähtyy kansallispuistossa. Asian tiimoilta istutaan tammikuussa alas, kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä kertoo.
Viime kesänä junat alkoivat pysähtyä Repoveden kansallispuistoa palvelevalla Hillosensalmella, Kouvolan ja Mäntyharjun välillä.
– Nyt haastetaan VR:ää tekemään vastaavia kokeiluita muissakin paikoissa, joissa on ollut matkustajapysähdyksiä.
Riihelän mukaan alkuun on tavoitteena saada ainakin tietyt junat pysähtymään. Niistä saatujen kokemusten perustella voitaisiin yrittää laajentaa pysähdykset koskemaan kaikkia junia.

Keskustan ja keskustanaisten Mikkelin yhdistysten hotelli Vaakunassa järjestämässä tilaisuudessa kuultiin myös Haukivuoren aluejohtokunnan ja sen jäsenen Eljas Pölhön analyysi junista ja joukkoliikenteestä tavallisen ihmisen näkökulmasta.
Se ei ollut kovin mairitteleva. Pölhö esitteli havainnollisella taulukolla Haukivuorelta lähtevien bussivuorojen vaihtoyhteyksiä juniin. Ne toimivat heikosti. Keskipäivällä Haukivuorelta ei pääse mihinkään.
Ruotsissa suurimman osan elämästään asunut Pölhö kertoi, että Ruotsissa on katsottu jo 1970-luvun öljykriisistä lähtien, että joukkoliikenteen pitää olla hyvää, jotta sitä käytetään. Suomessa joukkoliikenne nähdään kustannuseränä, ja junan katsotaan sopivan vain suurten kaupunkien väliseen liikenteeseen.

Pölhö kertoi päinvastaisen esimerkin Ruotsista, jossa raiteilla on kilpailua. Kun kilpailu kiihtyi, Pölhön käyttämän osuuden operaattori lisäsi pysähdyspaikkoja saadakseen enemmän matkustajia.
Tanskasta Pölhö näytti aikataulun, jossa kahden paikkakunnan välillä on kymmenen pysäkkiä, ja junia kulkee tunnin välein.
– Näiden kaupunkien asukasluvut ovat 6 400 ja 24 000. Samanlainen juna voisi kulkea Mikkelin ja Pieksämäen välillä. Se voisi pysähtyä tarvittaessa vaikka Kalvitsassa, Hiirolassa, Aatolassa ja Paanukkalassa.


Kirkko pysyy auki sähkön hinnasta huolimatta

Haukivuoren kirkossa on niin paljon toimituksia myös talvikaudella, että sitä ei suljeta talvikuukausien ajaksi. Tiistaina kirkossa pidettiin itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus.

Toiminta Haukivuoren kirkossa jatkuu, vaikka sähkösopimus kallistuu vuodenvaihteessa.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Sähkön korkea hinta pakottaa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan sulkemaan tilojaan tilapäisesti. Useita kirkkoja pidetään ensi vuoden kolme ensimmäistä kuukautta suljettuna ja vain pienessä ylläpitolämmössä.
Haukivuoren kirkko ei kuitenkaan ole yksi niistä, sillä siellä on paljon siunauksia, eikä niitä ole tarkoitus siirtää seurakuntatalolle, talousjohtaja Tiina Snicker kertoo.
Kirkon sähkölasku on edullisellakin sähkön hinnalla ollut muhkea, viime vuonna 23 000 euroa. Tänä vuonna on mennyt 15 000 euroa.
Aluekappalainen Markku Liukkonen sanoo, että säästöjä haetaan alentamalla kirkon lämpötilaa.
– Kirkossa on ollut aika korkea lämpötila, joten siitä kärsii vähän säästääkin, Liukkonen sanoo.

Tuomiokirkkoseurakunnan nykyinen sähkösopimus päättyy vuodenvaihteessa. Seurakunta teki tällä viikolla uuden sähkösopimuksen, ja vaikka kilpailutuksella saatiin valittua edullisin tarjous, hinta nousee voimakkaasti.
Haukivuoren kirkkoon oli tarkoitus tehdä ennen talvea energiaremontti, jossa paljon kuluttavasta suorasta sähkölämmityksestä siirrytään ilmalämpöpumppuihin.
– Urakkaan jouduttiin hakemaan Museoviraston lupa. Se saapui niin myöhään, että vaikka suunnitelma oli tehty, kilpailutus pääsi käyntiin sen verran myöhään, ettei laitteita saatu enää tälle vuodelle, talousjohtaja Tiina Snicker harmittelee.


Pykälänmaan tontut kutsuvat joulutunnelmaan

Manta Vauhkonen ja Anniina Kohvakka valmistelevat pääosan pop up -joulukahvilan kattauksista valkoiseen saliin.

Kahvilassa on huomioitu myös ruokarajoitteet.

VIRPI KONTINEN

Haukivuoren yhtenäiskoulun yhdeksättä luokkaa käyvät Anniina Kohvakka ja Manta Vauhkonen perustavat pop up -pikkujoulukahvilan ensi lauantaiksi ja sunnuntaiksi Pykälänmaantie ykköseen. Kaksikko suunnittelee ja valmistaa tarjottavat itse. Tytöt myös tarjoilevat upeat jouluntuoksuiset ja -makuiset herkut suoraan pöytiin ja huolehtivat tiskeistä. Tarjonnassa on huomioitu laktoositon, gluteeniton ja vegaaninen ruokavaliokin. Tarjolla on myös kahvia, haudutettua teetä, glögiä ja mehua.
Hinnoittelu on pidetty maltillisena, ja maksaa voi käteisellä tai MobilePayllä. Tarvikkeiden hankkimiseen apua tulee vanhemmilta, mutta tyttöjen budjetointitaitoja on kysytty laskelmien teossa.
Jouluisesta tapahtumasta halutaan hallitun kokoinen, vaikka maalaistalon pihaan paljon autoja mahtuukin.
– Suosittelemme, että varaatte paikkanne tiettyyn kattaukseen etukäteen, koska yhteen kattaukseen mahtuu rajallinen määrä vieraita. Toki yllättävät kävijätkin ovat lämpimästi tervetulleita, Anniinan äiti Anne Häkkinen sanoo.
Kahvilaan piipahtaminen sopii hyvin ohjelmaksi kaveri- ja sukulaisseurueille.

Kahvilatuotoillaan ystävykset rahoittavat varoja vaativia harrastuksiaan, joista pari on alkanut jo ensimmäisenä elinvuonna. Anniina käy ratsastamassa Haukivuoren ratsastuskoululla lajeinaan koulu- ja esteratsastus. Manta taas innostuu hiihdosta, ampumahiihdosta ja laskettelusta.
Säästämiseen perehtymisen ohella neitosille karttuu kahvilasta kokemusta, miten omaa rahaa voi ansaita. Tälle viikolle sattuvasti osuu myös tet-viikko. Manta tutustuu Nuppulan päiväkotiin ja Anniina Uutta elämää -kahvilaan.
– Meillä on ollut kotitalous valinnaisaineena viidenneltä luokalta lähtien, neitokaiset kertovat.
Pop up -kahvilaan ideaa Anniina sai kuitenkin Juuso-veljeltä, joka on osallistunut pop up -ravintolapäiviin. Anniina sai Mantan mukaan hankkeeseensa helposti. Anniina, joka on jo toteuttanut esimerkiksi pääsiäiskakkutilauksia, keskittyy koristeluun, kun Mantan heiniä on asiakaspalvelu.
Yrittäjyydestä tytöillä on positiivinen kuva. Heistä Anniina on nähnyt yrittäjyyden eri puolia isäpuolensa työskentelyä seuratessaan.


Kalvitsaan jäi 20 metrin pätkä soratietä

Asfaltoitu Lastaajantie muuttuu kesken päällysteen soratieksi.

Yksityistielle tehtiin uusi asfaltti, mutta yleisen tien osuudelle ei.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Kalvitsassa puutavaran lastauspaikalle johtavalle Lastaajantielle tehtiin muutama vuosi sitten asfaltointi. Yksityistien päällystetty osuus on vilkkaan rekkaliikenteen käytössä, sillä puujunia kuormataan Kalvitsassa keskimäärin yksi viikossa, ja kuormausaluetta käytetään myös terminaalina.

Urakan tilasi Kalvitsa–Koivuselkä-yksityistien tiekunta, ja se sai siihen Väylävirastolta riittävän rahoituksen. Päällystysurakassa Lastaajantien alkupäähän jäi kuitenkin ely-keskuksen hallinnoima noin 150 metrin huonokuntoinen pätkä, josta parikymmentä metriä on kokonaan ilman päällystettä. Siisti asfaltointi päättyy yksityistien rajaan kuin leikaten.

Tiekunnan puheenjohtaja Jorma Hasanen kertoo, että valtion lyhyen tieosuuden asfaltointia ehdotettiin silloin, kun urakka tehtiin, mutta siihen ei löytynyt rahoitusta. Tiekunta on pyytänyt korjausta uudelleen, ja sellaista lupailtiin kesälle 2022.
– Taisi se kesä jo mennä, tuskinpa korjausta tulee enää tänä vuonna, Hasanen harmittelee.

Asfaltti olisi ollut edullinen tehdä samalla, kun sitä laitettiin muutenkin. Kuljetusyrittäjänä toimiva Hasanen on tyytyväinen siihen, että rekkojen kuluttama yksityistien osuus saatiin aikanaan korjattua.
– Tie upotti ja oli heikossa kunnossa. Varsinkin huonojen kelien aikaan oli vaikeaa.

Teiden kuntoa Hasanen ehtii työnsä puolesta arvioida jatkuvasti. Viitostien nykytilaa hän kiittelee. Mennyt kesä oli suotuisa myös sorateille. Yksi heikoimmista taas on juuri Kalvitsa–Narila, jolta Lastaajantie haarautuu.
– Tie 4591 on murheenkryyni. Vanhat päällysteet on tehty pienellä budjetilla, ja tien runko on huonossa kunnossa.


Kiirettä pitää varsinkin kesäisin

Pienkonekorjaaja Otto Janhunen on nähnyt työurallaan, kuinka ruohonleikkurien tekniikka on kehittynyt.

Pienkonekorjaaja sekä huoltaa että korjaa moottorikäyttöisiä kulkupelejä ja työvälineitä.

VIRPI KONTINEN

Pienyrittäjä Otto Janhusen alaa on pienkoneiden korjaus. Hänellä on korjaamotilaa Haukivuoren Keskustiellä ja varatilaa Mikkelissä. Työajat ovat varsin vaihtelevat.
– Myöhäissyksyllä on jo rauhallisempaa. Kesä on yleensä kiireisintä, kun monet asiakkaista odottavat nopeasti valmiiksi hoidettua korjausta. Talvella työllistävät moottorikelkkahuollot.
Janhunen kertoo, että vaikka hänen työssäkäyntialueellaan on myös muita saman alan tekijöitä, hommia riittää kaikille.

Janhunen on kevytyrittäjä, jonka toiminimi aloitti tammikuussa.
– Minulta tilataan töitä laidasta laitaan. Yleisimmin huolehdin moottoripyörien, -sahojen ja -kelkkojen sekä mopojen, ruohonleikkurien ja mönkijöiden kunnosta. Ehkä kiinnostavinta on moottorikelkkojen ja mönkijöiden laittaminen, koska niillä pääsee ajelemaankin.
Pienkoneiden korjaaminen on pitkälti käsityötä. Uudenaikaisempia apuneuvoja ovat testerit ja muut mittauslaitteet.
– Ruohonleikkurit ovat nykyään hienompia kuin pienkonekorjauksia aloitellessani. Monissa muissakin laitteissa näkyy modernisoituminen, pohtii Janhunen.

Toiminnallisuudesta innostuneen Janhusen alavalinta on ollut selvä pitkään.
– Pienestä asti olen rassannut ja roplannut. Kai se jotenkin kivaa on, hän nauraa.
Yläkoulussa valinnaiseksi lankesi luonnostaan tekninen työ. Peruskoulun jälkeen Janhunen siirtyi Esedun ohjeistamaan kolmivuotiseen oppisopimuskoulutukseen JS-Motorsille. Harppauksen peruskoulupohjalta suoraan palkkatyöhön hän koki isoksi.
Työtä JS-Motorsilla ehti kestää yhdeksisen vuotta, ennen kuin Janhunen ryhtyi yrittäjäksi. Muutosta hän on pitänyt tähän mennessä onnistuneena.
– Kaikki kulut ovat nousseet, ja sähköhintojen korotuksestakin pelotellaan. Etuna omassa huoltopisteessäni on se, ettei tarvitse ajaa autolla päivittäin Mikkeliin.


Wanha Osula on maakunnan paras!

Yrittäjät Sanna ja Kira Saloviin palkittiin viime viikolla Pieksämäellä pidetyssä Etelä-Savon kunnallisjohdon seminaarissa.

Arvostettu tunnustus luovutettiin viime viikolla hyvässä seurassa.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Wanhan Osulan yrittäjäkaksikko Kira ja Sanna Saloviin saivat salin täydeltä aplodeja viime keskiviikkona Pieksämäellä Etelä-Savon kunnallisjohdon seminaarissa.
Siellä paljastettiin vuoden 2022 Maakunnan parhaat -tunnustuksen saaneet. Ehdotuksia tunnustuksen saajiksi maakuntaliitto oli pyytänyt syys–lokakuussa nettikyselyllä, ja niitä kertyikin useita kymmeniä.

Osulasta tällä hetkellä päävastuun kantava Kira Saloviin on palkinnosta riemuissaan.
– Olen kiitollinen, että näin paljon saadaan tunnustusta tästä työstä. Välillä täällä kiireen keskellä ei osaa aina arvostaa kaikkea. Tällä pärjää pitkälle, Saloviin iloitsee.
Perusteluissa korostettiin, että Wanhasta Osulasta on tullut kyläläisten olohuone ja tärkeä osa alueen elinvoimaa. Kira Saloviin pohtii, että niinhän se on.
– On varmasti monille tosi tärkeää, että Haukivuorella on tällaisia palveluita. Jos Wanha Osulaa ei olisi, niin mitä täällä olisi?
Yleisöäänestyksessä Wanha Osula sai koko maakunnasta eniten ehdotuksia. Saloviin sanoo, että koko paikka perustuu haukivuorelaisiin ihmisiin.
– Palkinto on varmasti meitä äänestäneiden ansiota, ja ei me kyllä oltaisi tässä ilman meidän asiakkaita.

Sekatavarakaupan pyörittäminen pienellä paikkakunnalla ei ole helppoa. Vaikeusastetta on lisännyt vielä se, että taloudessa on ollut joku poikkeustila koko Saloviinien yrittäjäuran.
– On ollut koronaa ja sotaa, koko ajan haastavaa. Kun olin viime talvena ensimmäiset kuukaudet yrittäjänä, mietin, että tällaistako tämä on.
Vaikeisiin aikoihin on pyritty vastaamaan tekemällä toiminnasta monimuotoista. Rautakauppatavaran lisäksi Osulassa on kahvila, lähiruokaa ja paikallisia tuotteita. Iltaisin kahvilassa voi järjestää tilaisuuksia, ja tiloja on vuokrattu myös kauneuspisteelle.