Tuhansien kirjojen mies

Eljas Pölhön 1950-luvun alussa puutavara-agenttina työskennellyt isä toi pojalleen ensimmäisen junakirjan. – Siitä on jäljellä enää tämä yksi sivu, eli tarkkaan on luettu, mies nauraa toisessa kädessään viimeisin, vuonna 2017 itse kirjoittamansa junakirja.

Tietokirjailija Eljas Pölhö palasi kotiseudulleen.

Filosofian lisensiaatti, toimittaja, rautateihin erikoistunut tietokirjailija sekä monessa muussa ammatissa työskennellyt Eljas Pölhö syntyi Haukivuorella vuonna 1949. Hänen isoisänsä K.H. Pölhö oli Haukivuoren sahan toimitusjohtaja vuosina 1920–1949 ja isä Seppo keräsi paljon Haukivuoreen liittyvää kuvamateriaalia.
Seppo toimi Helsingissä puutavara-agenttina 1950–1955, sen jälkeen tiilitehtaan ja puutavaraliikkeen toimitusjohtajana ja oli koko ikänsä tuttu kesävieras Haukivuorella. Eljaksen perhe muutti vuoden 1950 lopulla Helsinkiin, minkä jälkeen mies on asunut noin parilla kymmenellä paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla kirjoittaen junista. Hänen toimittaminaan maailmalle on lähtenyt noin 50 junakirjaa 11 eri kielellä.
– Minulle tuodaan materiaali, eli käsikirjoitus ja valokuvat, jotka muutan kirjaksi, Eljas kertoo.

Lue koko juttu Haukivuoren Seutu -näköislehdestä: haukivuorenseutu.fi/mallilehti/