Tasoristeyspulma askarruttaa Tervalahdessa

Tervalahden tasoristeyksellä on paljon käyttäjiä, ja sen mahdollinen poistaminen herättää suuria tunteita.

Tervalahden tasoristeyksestä on tullut varsinainen murheenkryyni.

Toimittaja ja rautatieguru Eljas Pölhö kertoo, että Mikkelin ja Pieksämäen asemien välillä tasoristeyksistä lähes kaikki on jo poistettu. Lopuista tasoristeyksistä Haukivuoren ja Pieksämäen välillä eroon hankkiutuminen on kirjattu vuonna 2018 Väyläviraston toimenpidesuunnitelmassa.  Etelä-Savon maakuntaliitto on hyväksynyt siitä esitetyn suunnitelman. Suunnitelmalla pyritään nopeuttamaan junia ja parantamaan turvallisuutta.