Suunnitteluillassa visioitiin rohkeasti uutta

Haukivuoren keskustan yleissuunnittelu käynnistyi yleisötilaisuudella.

Lokakuussa käynnistetty Asemankylän rakennusinventointi Maakuntaliiton toimesta on parhaillaan käynnissä. Samaan aikaan on suunnitteilla myös uutta Mikkelin kaupungin toimesta, kun konsulttiyhtiö käynnisti Haukivuoren keskustan yleissuunnittelun. Suunnitteilla on jopa kahden tai kolmen uuden kerrostalon rakentaminen aivan Asemankylän keskustan tuntumaan.
Viime keskiviikkoiltana järjestetty yleisötyöpaja keräsi 25 ihmistä kuulemaan ja osallistumaan keskustan kehittämiseen. Suunnittelu oli jaettu neljään eri osa-alueeseen, aina elinkeinoista liikuntapaikkoihin. Neljä eri työryhmää kiersi illan aikana kaikki osa-alueet läpi. Yhteenvedossa esille nostettiin mielenkiintoisia ja järkeviä ehdotuksia.