Suolentis-tuotoista tonni HaKi:lle

Petri ja Tiina Janhunen Haukivuorelaiset ry:stä luovuttivat lahjasekin Haukivuoren Kisailijoiden puheenjohtaja Samuli Häkkiselle.

Rahat kohdentuvat Haukivuoren Kisailijoiden kautta lasten ja nuorten liikuntaan.

VIRPI KONTINEN

Haukivuorelaiset ry:n Suolentis-vastaava Tiina Janhunen naurahtaa, että yhdistyksen hiljattain tekemä 1 000 euron lahjoitus Haukivuoren Kisailijoille sujui sukkelasti.
– Sain lahjoitusidean Suolentiksen tuotoista saunareissulla. Minulla ja muilla yhdistyksen jäsenillä oli halu tehdä hyvää koko kylälle ja erityisesti myös kannustaa paikkakunnan lapsia ja nuoria, joille saisi olla nykyistä enemmän mieluisaa tehtävää.
Saajaksi valikoitui HaKin nuorisotyö siksi, että seura on seudulla merkittävän iso toimija. Haukivuorelaiset ry:llä itsellään ei ole yhtä suuria toimintakanavia.

Suolentisläisten oli helppoa luopua tuhannesta eurostaan, koska Haukivuorelaiset ry on yleishyödyllinen yhdistys. Tuottovaaraa ei tosin liiemmin ole ollut. Viime vuonna suolentopallon MM-kisat olivat tappiolliset, ja tänä vuonna kisojen menot ja tulot olivat suurin piirtein tasoissa.
– Jos plussan puolelle on päästy, rahaa on käytetty matkakorvauksiin tai muihin tapahtumiin, Janhunen valaisee.
Haukivuoren Kisailijoiden puheenjohtaja Samuli Häkkinen iloitsee saadusta taloudellisesta tuesta.
– On aina mukavaa, kun seuratoimintaa muistetaan. Käytämme osan avustuspotista syyskauden liikuntaperjantaiden järjestelyihin Hauki-Hallilla. Talven aikana suunnittelemme, miten lopuilla varoilla lapsia sekä nuoria liikutamme. Toteutus alkaa sitten keväällä.