Postin jakelu tökki pahasti

Ongelmilta ei vältytty Postin jakelupisteen siirrossa. Osa haukivuorelaista sai odottaa postiaan viime vikolla iltaan saakka, toiset jäivät kokonaan ilman. Kuva: HaSen arkisto

Osa haukivuorelaisista on jäänyt tyystin ilman postia.
Postin jakelussa oli varsinkin viime viikolla ongelmia Haukivuoren ja Kalvitsan alueella. Ongelmat syntyivät kun Postin jakelupiste siirrettiin Haukivuorelta Mikkeliin. Muutos tehtiin puhtaasti kustannussäästöjen vuoksi.
– Aloitus ei tapahtunut onnellisten tähtien alla ja homma meni poskelleen. Olemme kuitenkin lisänneet resursseja asian korjaamiseksi kustannuksia miettimättä, Postin jakelupäällikkö Risto Kontinen kertoo.