Määrätietoisuus johdatti valintaan

Vuoden haukivuorelaiset Petri ja Tiina Janhunen sekä Vuoden nuori haukivuorelainen Lotta Vauhkonen pitävät satamaa yhtenä lempipaikoistaan.

Janhusten duo sai arvostusta aktiivisuudestaan ja suoralatuisuudestaan.

VIRPI KONTINEN

Suolentopallon MM-kisojen voimahahmot palkittiin kesämarkkinoiden yhteydessä Vuoden 2022 haukivuorelaisina. Palkitsemisen pääperuste oli, että Tiina ja Petri Janhunen ovat olleet hyvin aktiivisia ja määrätietoisia valtakunnallisesti ainutlaatuisten kisojen kehittämisessä.
– Palkitseminen tuli aivan puskista, mutta totta kai tuntuu hyvältä, että suolentopallokilpailuihin uppoavat lähes tuhat työtuntia huomioidaan näin kivasti. Suolentiksen suosion nostaminen on ollut monien uutterien tekijöiden yhteinen saavutus, he miettivät.
Palkitseminen tuntuu kiitokselta jo tehdystä työstä. Petrin sarkaa on tänä vuonna ollut varsinkin markkinointi ja otteluiden haastava aikatauluttaminen, kun taas Tiina on pitänyt käsissään työvaiheiden ohjaksia – tosin aiempia vuosia enemmän todella sitoutuneille talkoolaisille delegoiden.

Urheilullisesta Lotasta Vuoden nuori haukivuorelainen

Lotta Vauhkosta kiitettiin menestyksestä sekä kannustamisesta cheerleader-joukkueessaan Rubiesissa sekä valmennustyöstään Haukivuoren Pallossa.
– Pisimpään olen harrastanut jalkapalloa, mutta tärkeitä ovat myös cheerleading ja laskettelu. Nyt olen toiminut HaPa:n 7–8-vuotiaiden pelaajien apuvalmentajana, 16 vuotta täyttänyt aktiivi kertoo.