Lapset juhlivat 100 vuotiasta Suomea

Hauki-Hallissa oli juhlan tunnelmaa viime keskiviikkona, kun lapset pääsivät juhlimaan Itsenäisyyspäivää ja Suomen 100 vuotista taivalta.

Juhlissa olivat Nuppulan päiväkotilaiset sekä esiopetuksen lapset perheineen. Jokainen oli pukeutunut juhlavasti, ja tällä kertaa lapset olivat pääroolissa. Vain he kättelivät Haukivuoren päiväkodin johtaja Maarit Luukkosen ja Mikkelin kaupungin valtuutetun Heikki Nykäsen. ”Presidenttiparina” olleet Luukkonen ja Nykänen ottivat vastaan lapset liikuntahallin puolella ja vanhempien osa oli katsoa kuinka kättely sujuu.

– Tilannetta on harjoiteltu. Kuulin, että ilmassa oli päivällä jännitystä lasten keskuudessa tämän, Luukkonen kertoi juhlahumussa.

Hauki-Halli oli koristeltu sinivalkoiseen teemaan sopivaksi ja taustalla soi tanssimusiikkia. Lapset olivat ryhmissään tehneet koristeita ja valinneet myös kappaleita soittolistalle.

– Halusimme tehdä juhlasta lasten näköisen, joten he ovat päässeet osallistumaan järjestelyihin omalla tavallaan, Luukkonen totesi.