Kulttuurikeskus rakentuu kohti kesää

Vielä on paljon kesken, mutta esimerkiksi ison salin alakatsomon rakenteet ovat jo valmiit.

Entiselle saha-alueelle nousee monipuolisten tapahtumien näyttämö.

 

Vanhan sahan tiloihin on rakentumassa hulppeat ja moneen taipuvat tilat. Alun perin keskuksen piti valmistus jo kuluvan vuoden kesään mennessä, mutta koronapandemian laitettua kapuloita rattaisiin rakentamaan päästiin vasta tämän syksyn aikana. Nyt tapahtuma- ja kulttuurikeskuksessa saha soi ja kirves paukkaa kevääseen asti.