Koulubussien reittimuutokset ihmetyttävät

Uuden linjauksen mukaisesti yksityisteitä pitkin ei enää ajeta.

Joukkoliikenteenä ajettavat koulukyyditykset ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia Haukivuorella tänä syksynä. Esimerkiksi eteläisen alueen reittejä on muutettu siten, että kantatie 72:lta tehdään niin sanotusti pistoja tien kummallekin puolen, jotta koululaiset saadaan noukittua kyytiin. Aiemmin reitti oli esimerkiksi Pitkäaho-Kalvitsa-Kantatie 72 –kokonaisuudessa rengasmainen.

Muutos on aiheuttanut monelle käveltävän tai pyöräiltävän matkan pitenemistä. Mikkelin kaupungin palvelujohtaja Linda Asikaisen mukaan reittimuutoksia voidaan tehdä ympäri vuoden. Hän korostaa sitä, että kokonaismatka pysyy koulukuljetusoppaassa hyväksyttyjen kävelymatkojen pituuksien sisällä.
– Tämä ei ole tavallisesta poikkeavaa. Yleensä muutokset pyritään tekemään koululaisten osalta lukuvuoden alkuun, mutta Mikkeli on pinta-alaltaan laaja ja kuljetusreittejä on paljon, ettei kaikkia muutoksia yksinkertaisesti ehditä tehdä yhtä aikaa, Asikainen taustoittaa.

EMMI MUSTONEN

Lue koko artikkeli painetusta lehdestä!