Kirkko pysyy auki sähkön hinnasta huolimatta

Haukivuoren kirkossa on niin paljon toimituksia myös talvikaudella, että sitä ei suljeta talvikuukausien ajaksi. Tiistaina kirkossa pidettiin itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus.

Toiminta Haukivuoren kirkossa jatkuu, vaikka sähkösopimus kallistuu vuodenvaihteessa.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Sähkön korkea hinta pakottaa Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan sulkemaan tilojaan tilapäisesti. Useita kirkkoja pidetään ensi vuoden kolme ensimmäistä kuukautta suljettuna ja vain pienessä ylläpitolämmössä.
Haukivuoren kirkko ei kuitenkaan ole yksi niistä, sillä siellä on paljon siunauksia, eikä niitä ole tarkoitus siirtää seurakuntatalolle, talousjohtaja Tiina Snicker kertoo.
Kirkon sähkölasku on edullisellakin sähkön hinnalla ollut muhkea, viime vuonna 23 000 euroa. Tänä vuonna on mennyt 15 000 euroa.
Aluekappalainen Markku Liukkonen sanoo, että säästöjä haetaan alentamalla kirkon lämpötilaa.
– Kirkossa on ollut aika korkea lämpötila, joten siitä kärsii vähän säästääkin, Liukkonen sanoo.

Tuomiokirkkoseurakunnan nykyinen sähkösopimus päättyy vuodenvaihteessa. Seurakunta teki tällä viikolla uuden sähkösopimuksen, ja vaikka kilpailutuksella saatiin valittua edullisin tarjous, hinta nousee voimakkaasti.
Haukivuoren kirkkoon oli tarkoitus tehdä ennen talvea energiaremontti, jossa paljon kuluttavasta suorasta sähkölämmityksestä siirrytään ilmalämpöpumppuihin.
– Urakkaan jouduttiin hakemaan Museoviraston lupa. Se saapui niin myöhään, että vaikka suunnitelma oli tehty, kilpailutus pääsi käyntiin sen verran myöhään, ettei laitteita saatu enää tälle vuodelle, talousjohtaja Tiina Snicker harmittelee.