Keskustie 61 on monelle mökki tai etätyöpaikka

Tämä on Eljas Pölhön ja monen muun Haukivuorelle muuttaneen uutta kotimaisemaa Keskustiellä.

Kerrostaloyhtiössä asuu harvinaisen paljon vapaa-ajan asukkaita ja etätyöläisiä.

VIRPI KONTINEN

Eljas Pölhö on yksi Keskustie 61:n eli Asunto-osakeyhtiö Mikkelin Hauki-Koivikon kolmihenkisen hallituksen jäsenistä. Talon asukaskunnassa on Pölhön ohella paljon muitakin uusia kasvoja. Mistä se johtuu?
– Talossa oli Mikkelin kaupungin tyhjilleen jääneitä vuokrahuoneistoja, jotka kaupunki myi huutokaupalla. Suurin osa asunnoista vaihtoi omistajaa viime keväänä.
Osassa myydyistä asunnoista säilyi entisiä vuokralaisiakin, esimerkiksi muuttohaluttomia ikäihmisiä. Uusissa asukkaissa on paljon mökkiläisiä eli osa-aikaisia asukkaita.

Mikkelin kaupungin myymät osakehuoneistot olivat edullisia.
– Minun ja sukulaisteni kimppakämpän hinta asettui remontteineen noin 25 000 euroon, Pölhö laskeskelee.
Hauki-Koivikossa on jo tehty putkiremontti, joten siitä ei tule yllätyskuluja. Pölhö osti oman osakkeensa talosta kohdetta näkemättä. Sijoitus osui nappiin. Myös nimettömänä kommentoiva talon osa-aikaisasukas on tyytyväinen hankintaansa.
– Oston ratkaisi edullisuus. Halusimme vain muuttaa Etelä-Suomesta muualle. Keskustien asunnon sai siedettäväksi sisustamalla, maalaamalla ja koneita sekä parvekelaseja hankkimalla, hän arvioi.

Keskustie 61:n vakioasujaimisto muodostuu lähinnä vanhemmista pariskunnista. Väliaikaisissa asujissa on lapsiakin.
– Varsinaisia asumisen häiriöitä ei talossa ole ollut, miettii Pölhö.
Hän on viihtynyt Ruotsista paluumuuttaneena täysiaikaisena asukkaana hyvin, ja hänen vieraansa ovat majoittuneet helposti suvun osuusasuntoon.
– Täällä on toimivat kaapeli- ja verkkoyhteydet, kätevät postiluukut ja siistit varastotilat.
Todella hyvin ovat viihtyneet myös vapaa-ajan asukkaat Matti ja Lilla Touko. He kiittelevät osaavia huoltovastaavia ja isännöitsijää.