Haukivuorella harrastetaan monipuolisesti

Haukivuoren Kisailijoiden esittelypiste keräsi kiinnostuneita. Hiihto- ja kuntourheilujaoston puheenjohtaja Helena Manninen opasti ihmisiä katusuunnistuksen pariin.

Harrastusryhmät esittelivät toimintaansa Harrastemarkkinoilla.

Viime torstaina seurakuntatalon ympäristössä pidettiin ensimmäistä kertaa Haukivuoren Harrastemarkkinat. Vesisade saattoi osaltaan vaikuttaa vähäiseen yleisömäärään, sillä paikalle saapui vain kourallinen
ihmisiä.

Seurakunta toimi järjestävänä tahona Yhteisvastuu-teemalla ”Vanhemmuuden tukeminen”.
– Harrastemarkkinoihin idea syntyi Liikkuva Mikkeli Lihapro-tapahtumien pohjalta. Kaikenlainen harrastustoiminta on perheen
arjen tukemista. Sitä kautta sekä lapsi että vanhempi voivat löytää uusia verkostoja ja jaksamista arkeen, kertoivat diakoni Maria Vasamaa ja kirkon nuorisotyöntekijä Tiina Partti.