Cruisingiin odotetaan taas runsaasti osallistujia

Viime vuonna Haukivuori Cruising houkutteli paikalle yli 120 ajoneuvoa ja runsaasti niistä kiinnostunutta yleisöä. Tämän vuoden tapahtuma on lauantaina 7.9. Kuva: Tiina Janhunen

Haukivuori Cruising on kasvanut Antti Ritsilän ideasta varsin isoksi koko perheen tapahtumaksi. Lauantaina kylän ”valtaa” jälleen toistasataa ajoneuvoa.

 

Syyskuun ensimmäisenä lauantaina 7.9. järjestettävä Haukivuori Cruising tuo asemankylälle, muun muassa Auto- ja venetarvike Hannulan pihapiiriin, sen lähialueelle sekä Keskustien varrelle kulkueen muodossa suuren joukon harraste- ja muita ajoneuvoja. Tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa peräkkäin, muistavat Cruisingin järjestäjätahona toimivan Haukivuorelaiset ry:n Riikka Kosonen ja Tiina Janhunen.
– Kyllähän tämä lähti kokonaan Ritsilän Antin ideasta. Hän muisti, että paikkakunnalla on joskus aikoinaan ollut ajot, joissa oli mukana monenlaisia ajoneuvoja.
– Antti sitten vuonna 2021 kyseli tuolla kylän Facebook-ryhmässä, että olisikohan tällaiselle kysyntää. Sehän lähtikin sitten ihan lapasesta, ja viime vuonna mukana oli yli 120 ajoneuvoa! Kosonen ja Janhunen kertovat.

NIKO TAKALA

Lue lisää painetusta lehdestä!