Linnut ottivat omakseen

Aino Häkkinen ja Anna Hotti katselivat kosteikolle alueen avajaisissa syyskuun alussa. Alue näytti hiljaiselta lämpimänä iltana, mutta tarkkaan katsoen lintujakin löytyi. Kuva: Elina Alanne.

Ropolansuolle syntyi yksi koko maakunnanmerkittävimmistä lintukosteikoista.

Jouhisorsa, haapana, tukkasotka. Tavi. Keltavästäräkki, niittykirvinen ja suokukko. Kaikkia näitä lintuja ja monia muita voi nähdä Haukivuoren Ropolansuolle rakennetulla kosteikolla. Osa niistä alkoi jopa heti pesiä alueella.
– Tästä tuli eteläsavolaisittain erittäin hieno lintuvesi. Lajistollisesti meillä on vain kaksi tai kolme samantasoista Etelä-Savossa. Esimerkiksi jouhisorsa pesii maakunnassa enää 3–4 paikassa, kertoi kosteikkoalueen avajaisissa syyskuun alussa Etelä-Savon lintuharrastajat Oriolus ry:n Teemu Ukkonen, joka on laskenut alueen linnustoa kahtena keväänä yrityksensä Metsän Tajun kautta.

ELINA ALANNE

 

Lue lisää painetusta lehdestä!