Markkinointityö ulospäin alkaa

Aluejohtokunnan uusi strategia tähtää Haukivuoren vahvuuksien kautta elinvoimaisuuteen ja uusiin asukkaisiin.

Aluejohtokunnan suppeaksi rajatun taloudellisen resurssin vuoksi vapaaehtoistyön ja sinnikkyyden merkitys nousevat arvoon arvaamattomaan. Kuin osoituksena tästä on aluejohtokunnan puheenjohtaja Leo Laukkanen laittanut itsensä muiden ohella likoon Haukivuoren hyväksi jo neljän vuoden ajan. Kesken edellisen kauden aluejohtokunnan keulaksi lähtenyt kauppaneuvos lupautui olemaan mukana myös strategian toisessa vaiheessa. Tämä nelivuotiskausi alkoi kesäkuun alusta kuntavaalituloksen selvittyä.

– Tämähän on meidän vapaaehtoisten tekemää työtä Haukivuoren hyväksi, ja Mikkelin kannalta vieläpä erittäin edullista sellaista, mies muistuttaa.

Vuoden Haukivuorelainen –tunnustuksen kesällä saanut mies ei kuitenkaan pidä esimerkiksi Asemankylän ilmeen kohentumista omana saavutuksenaan.

– Näihin tarvitaan hyviä verkostoja, eri ammattilaisten osaamista ja sitoutumista. Nyt tuote alkaa olla kunnossa ja tarvitsemme seuraavaksi elinvoimaa ja toimeliaisuutta. Ne ovat välttämättömyyksiä tai muuten meidän palvelusektorilta loppuu happi.