Kauppahuhut eivät pidä paikkansa

Kuun vaihteessa toimintansa lakkauttavan Siwan liiketilat jäävät ainakin toistaiseksi tyhjilleen.

Paikkakunnalla on huhuttu siitä, ettei kiinteistön omistava paikkakunnan entinen K-kauppias, Veikko Kailasto, haluaisi myydä tiloja Keskolle. Kailasto kuitenkin tyrmää asian perättömäksi.

– Ihan huhuja ovat. Minä voin myydä kiinteistön ihan kenelle vaan. Kesko ei ole ollut innokas ostamaan rakennusta, hän toteaa.

Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen sanoo, ettei minkäänlaisia myyntitiedusteluja olla käyty puolin tai toisin. Kuosmanen sanoo, että päätös lopettamisesta tehtiin jo viime keväänä.