Kantatien pinnoitus jatkuu lokakuun alussa

Päällystyslaitteiden siirto maksaa tuhansia euroja.

Kantatie 72:lle on laitettu uutta asfalttia parin viikon ajan. Maanantaina uutta pikipintaa laitettiin Hiirolan kohdalle noin 2,7 kilometrin verran. Pohjois-Savon ELY-keskuksen päällysteasiantuntija Kimmo Tiikkaisen mukaan urakkaan tulee puolentoista viikon tauko, kun urakoitsija siirtyy hommiin Etelä-Suomeen. Pieksämäentielle palataan takaisin 9. lokakuuta.

Asfalttipinnoituksen kilometrihinta vaihtelee 50 000-100 000 euron välillä menetelmistä riippuen. Mikkeli-Haukivuori välistä osuutta on kunnostettu nyt kolmena vuonna peräkkäin. Haukivuorella herättää ihmetystä, että miksi teitä ei laiteta kerralla kuntoon?

– Nykyisellään rahat ovat vähissä ja päällysteitä joudutaan kohdentamaan ainoastaan huonokuntoisille tiejaksoille. Se johtaa siihen, että eri vuosina eri tiejaksot ovat huonokuntoisia ja niitä päällystetään sen mukaan.