Juna-asiassa ei luovuteta!

Hauki-Halliin jäi vain muutamia tyhjiä penkkejä, kun ihmiset tulivat kuulemaan joukkoliikenteen järjestelyistä.

VR:n perusteluihin ei uskota.

Tiistai-iltana Hauki-Hallilla järjestettiin keskustelu- ja kuulemistilaisuus pääaiheena junan kulkeminen. Illan aikana kuultiin esiintyjien puheita ja myös yleisö pääsi esittämään kiperiä kysymyksiä eri alojen asiantuntijoille. Eniten kysymyksiä osakseen sai VR:n edustaja Roman Lubitch. Illan avasi aluejohtokunnan puheenjohtaja Leo Laukkanen, joka kertoi Haukivuorella tehdyistä uudistuksista sekä tulevista hankkeista, joista yksi oli päiväkoti ja sen viereen nouseva skeittipuisto.

Hän ei kuitenkaan antanut kyselijöille muita vastauksia. Tärkeimmäksi asiaksi nousivat suuret massat isojen kaupunkien välillä. Monta kertaa samassa tilanteessa ollut Lubitch joutui kuitenkin hiljenemään kun viimeisten esitettyjen kysymyksen joukossa oli se hankalin.
– Onko mäntyharjulaisten raha parempaa kuin meidän haukivuorelaisten? Miksei osaa Mäntyharjun pysähdyksistä voida siirtää Haukivuorelle, eturivissä ollut nainen tiedusteli.
– Tuota en ole tullut ajatelleeksi, Lubitch totesi vaisusti.

Laukkanen keräsi vielä lopuksi isot aplodit todetessaan, ettei Haukivuoren aluejohtokunta luovuta ennen kuin juna pysähtyy Haukivuoren asemalla. Lähivuosina toive ei kuitenkaan Lubitchin kertoman mukaan ole realistinen, vaan vastaus löytyy enemmin linja-autovuoroja ja junayhteyksiä yhdistävästä Juna-Bussi -järjestelmästä. Tämä toteutunee aikaisintaan ensi vuonna, sillä VR:n lippujärjestelmä on vielä testausvaiheessa.